maanantai 31. maaliskuuta 2014

Keittiön verho

Keittiössä oli vanha ja huonokuntoinen verhotanko aivan katon rajassa. Se sai luvan lähteä ja tilalle hankittiin uusi oikean kokoinen ja tarpeeseen sopiva verhotanko kiinnikkeiden kera. 

Verhokankaaksi päätyi Ikean kesän verhokangas, jota sai muutaman päivän odotella Tampereen myymälään saapuvaksi. Lopulta vihdoin sain hakea Lisel-verhoa meille.

Verhokangasta ostin halutun leveyden verran, koska halusimme laudat pystyyn. Verhon korkeudeksi mittasin 50cm ja käänteisiin 10cm, alakäänne korkeammaksi niin verho saa ryhdikkyyttä.

Verhon leikkaus ja ompelu oli parin tunnin projekti ja verhotangon pidikkeiden asennus sujui parissa kymmenessä minuutissa. Ison muutoksen sai tehtyä hetkessä, itse tein sen muutamana päivänä.



Tältä se lopulta näyttää seinämaalaus ja keittiön uusi verho.



Keittiön seinän maalaus

Keittiössä on yksi iso valkoinen seinä, joka kaipaa sitä jotain. Tapetti keittiöön tuntuu hankalalta ja maalinsävyäkin on vaikea valita, koska yksivärisenä seinä olisi tylsä. Seinää vasten on pöydän pääty, joten puolet seinästä jää piiloon. 

Aluksi ajatuksena oli laittaa hyllyt seinään ja niihin kaikki yli 50 muumimukia mutta tuntui hankalalta pitää puhtaana. Sitten se oikea ajatus tulikin eli maalaan jonkun Viivi ja Wagner-sarjakuvan seinään.

Pohdinnan ja lukemisen jälkeen löytyi juuri meille sopiva sarjakuvan pätkä.

Piirretty Wagner seinällä.

Seuraavaksi kuva heijastettiin videotykillä seinään, johon piirsin rajat. Tämä osa oli helpoin suorittaa kun oli saanut tykille kasattua tornin pöydän päälle ja aseteltua oikeaan kohtaan seinää kuvan.


Sitten vaan pensseli käteen ja rajoja maalaan. Maalasin ensin siis alueen reunat ja sisäosan sitten, jatkokohdat yritin piilottaa aina mahdollisimman pieneen kohtaan.



Meni siinä viikonloppu ja pari päivää viikostakin. Työskentelypaikkana oli pöytä ja pöydän päälle nostettu pikkupenkki. Naapureilla varmasti ollu ihmetystä ku talon emäntä on istunut penkillä pöydän päällä nenä kiinni seinässä.


torstai 20. maaliskuuta 2014

Terassin oven verho

Vain terassin ovi oli ilman sädekaihtimia, johon tarvitaan näköeste mutta samalla saisi valo kuitenkin päästä sisään. Pohdintojen jälkeen totesin että paras olisi tehdä verho, joka on ovessa kiinni. Vanhassa mummulassani oli lasisissa sisäovissa juuri tälläiset oviverhot, jotka loivat yksityisyyttä mutta päästivät valon sisään.

Valo kuultaa kauniisti ohuen verhon läpi mutta luo yksityisyyttä.

Verhokankaana käytin Vallilan Oras-verhoa, mitä olin aiemmin ostanut Kodin terran alennusmyynnistä. Verhokankaasta leikkasin 10 cm ikkunaa leveämmän, johon lisäsin vielä kumpaankin reunaan 5cm käänteitä varten eli yhteensä 30cm ikkunaa leveämmän kankaanpalan. Pituuteen lisäsin nauhakujan ja käänteiden verran eli kumpaankin reunaan 15 cm, yhteensä 30 cm pitemmän.

Seuraavaksi ompelin sivukäänteet. Tein niistä leveät ettei kangas antaisi myöden käytössä vaan reunat pysyisivät ryhdissä pesun ja käytön jälkeenkin.

Verho kiinnitetty ylä- ja alareunasta oveen pysyäkseen paikoillaan.

Sitten ompelin alakäänteet ja kujan verhon kiinnitykseen käytettävää vaijeria varten. Halusin verhoon "rimpsut" kujien ympärille, antavat minusta viimeistelymmän ilmeen verholle.

Kujiin pujotettiin oikein pituuteen leikatut kumipäällysteiset vaijerit, joiden päähin oli kiinnitetty koukut. Sitten verhoa sovitettiin oveen, jotta saataisiin tietää mille korkeudella koukut ruuvattaisiin oviin. Sitten vaan verho kiinni koukkuihin ja ihastelemaan lopputulosta. Aikaa verhon tekoon ja asennukseen meni muutama tunti.

Valmis ovieverho.





tiistai 18. maaliskuuta 2014

Makuuhuoneen laskoverho

Makuuhuoneessamme on kahdella seinällä ikkunoita. Toisella puolella on iso ikkuna ja toisella puolella kaksi ns. tuuletusikkunaa. Tarkoitus olis näiden tuuletusikkunoiden verho tehdä, seinään eikä kattoon ei ollu aikaisemmat asukkaat kiinnittäneet verhotankoa tai -kiskoa. Ja kun tuo kevät aurinko alkoi jo paistamaan aamupäivisin huoneeseen niin oli alettava miettimään verhoakin.

Ensiksi mietin mikä olisi parhain vaihtoehto verhoksi. Kiskon kiinnittäminen kattoon tuntui hankalalta ja verhotanko, jotenkin vanhanaikaiselta. En ollut aiemmin tehnyt laskosverhoa, joten päätinkin kokeilla sitä.

Laskosverhomekanismin sain tilattua kasattuna nauhaohjauksella kotiin, joka helpottikin tekemistä koska osista kasaus olisi ollut ehkä haastavaa ja koko projekti olisi pian saanut lopun ennen alkua. 

Verhokankaan olin aiemmin ostanut Kodin Terrasta Nokialta, siellä olleen remontin aikaan sai kankaita hyvin kohtuulliseen hintaan (kolmea erilaista verhoa päätyi minun koriini ja kotiini odottamaan paikkaansa). Verhokankaaksi päätyi Vallilan vuoden 2012 kevät-mallistosta Rakkaus-niminen sininen verho.

 Verho ylös nostettuna.

Verhosta tuli tosi tiukka, koska olin mitannut monta ikkunaa kerralla ja merkinnyt vaan tarkat mitat ikkunalistojen reunaan ja tilasin niiden mittojen mukaan. Halusin reunaan kunnon käänteet, jotta verho pitäisi ryhdin pesunkin jälkeen.

Sivuprofiilia yläasentoon nosettuna.

Aluksi siis verhokankaasta mitattiin oikean levyinen kangaspala. Yläkäänteeseen ommeltiin tarranauhan toinen puoli. Reunat ommeltiin seuraavaksi ja samalla tarkistettiin että nurkista tuli suorat.

Kokonaan alas laskettu verho. Tässä kangas näkyy parhaiten.

Seuraavaksi ommeltiin kujat pinnoille, joihin takapuolelle naksautetaan laskostajat. Lopuksi mitattiin oikeeseen pituuteen ja alataitos ommeltiin niin että sinne mahtuu alumiininen alapaino.

Valmis verho, joka sopii täydellisesti huoneen siniseen sävyyn.

Sitten verho teipattiin mekanismiin ja laskostusmekanismit kiinnitettiin pinnoihin takapuolella. Sitten verhoa soviteltiin ikkunan päälle. 

Seuraavaksi piti hakea miehen välineistä porakone, poranterä ja ruuvauspää, sekä vatupassi, lasermitta ja tietenkin ruuveja ja proppuja.

Asensin verhon ehkä liiankin alas mutta ei ollut ohjeissa erikseen mainittu korkeutta mutta toisaalta olen tyytyväinen korkeuteen koska voin pitää verhoa vähän laskostettuna niin että se peittää koko ikkunan. Verhoon harvoin kosketaan, koska kyseessä on makuuhuone.

Verho on helppo vaihtaa uuteen, koska tarvitsee vain hankkia tarranauhaa, joka ommellaan verhon ylälaitaan. Muuten kaikki osat voi siirtää uuteen verhoon. Tämän teki parissa illassa (huonon valaistuksen takia) mutta uuden ilmeen huoneeseen saa parissa tunnissa kun ompelee vaan kankaasta verhon.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Timanttisydän nauha huovasta

Vuoden 2012 talven käsityömessuilta tuli ostettua Pirkanmaan Kotityön pisteeltä tämä tekemispaketti valkoisena että vihreänä. Valkoisen tein tässä vuosi sitten ihastuttamaan ikkunaan.

Timanttisydän nauha koristaa hyvin ikkunaa ympäri vuoden ja loistaa kauniisti auringossa.

Paketissa on aineita yhteensä 18 sydämmen nauhaan, joka olisi 165cm pitkä. Minusta se olisi liian pitkä, joten tein 80cm pitkän 9 sydämmen nauhan, joka sopii hyvin ikkunan eteen koristeeksi.

Pehmeyttä kovien ikkunoiden rinnalla. Pieni mutta näyttävä.

Paketissa oli tarvittava materiaali, lisäksi tarvitsi vain ompelulankaa, sakset ja neulan. Ohjeista löytyis sydämmen kaava, jolla leikattiin huovasta ja harsohuovasta sydämmet. Näiden väliin asetettiin paperinaru, johon oli pujotettu lasihelmiä ja niiden väliin solmut. Sydämmet ommeltiin yhteen sekä kummallekin puolelle lasihelmiä ja timatti keskelle. 

Nauha oli erittäin helppo tehdä yhdessä illassa hyvässä valaistuksessa. Huovasta irtosi pölyä, joten housut ja paita olivat sen peitossa työn valmiiksi saatua.



Pientä alkusepustusta...

Uuteen kotiin muutettu muutama kuukausi sitten ja nyt alkanut kevään myötä löytää tavarat paikoilleen. Sekä oman kädenjälki näkyä eripuolilla asuntoa. Tässä blogissa on tarkoitus jakaa omien töiden jälikä muille ihailtavaksi ja inspiraatioksi.